Tässä kun tenttikammo vain pahenee kokeiden lähestyessä, saimme jälleen tilaisuuden törmätä saksalaisiin ihanuuksiin. Me olemme tottuneet kauppiksessa siihen, että tentissä on hyvää aikaa miettiä ja sulatella kysymyksiä, tehdä muistiinpanoja ja välillä vaikka piirrellä kukkasia. Täällä vastaava ei tule kysymykseenkään. Tenttiaikaa on annettu 90 minuuttia, josta puolet menee kysymysten kääntämiseen ja ymmärtämiseen. Sitten kun haluaisi alkaa kirjoittaa vastaustaan, mutta ei ole aivan varma lauserakenteista ja välillä pitäisi sittenkin poistaa koko lause jne., ei sekään ole mahdollista. Vastaukset on kirjoitettava kuulakärkikynällä ja kielen on oltava kuitenkin hyvää tasoa. Not gonna happen! Suttuista jälkeä on varmasti luvassa.
Ja sitten on vielä pakko kertoa yhdestä erikoisuudesta. Kävelin yksi päivä Unicenterin kukkakaupan ohi ja kas! sielläpä oli myytävänä tutunnäköinen puutarhakasvi ruukussa. Lupiini! Ei taida siis sitä kasvia löytyä tässä maassa villinä. Kummallista sanoisinko...
Mittwoch, 27. Juni 2007
Donnerstag, 21. Juni 2007
Juhannus Im Deutschland
Päätin vähän kirjoittaa aiheesta, koska tänä vuonna vietän ensimmäistä kertaa (ainakin muistaakseni) Jussia ulkomailla.
Saksassa ei jostain syystä juhlita juhannusta. Mitä juhannuksena sitten tehdään? Juodaan paljon kaljaa, syödään makkaraa ja usein koko suku kerääntyy viikonlopuksi viettämään aikaa yhdessä. Saksalaiset rakastavat kaljan juontia ja makkaran syömistä. Kokemukseni mukaan saksalaiset ovat myös perhekeskeisempiä kuin suomalaiset, joten Jussi olisi enemmän kuin luonnollinen juhla Saksassa.
Kesämökille saksalaiset eivät tosin voi lähteä, koska täällä ei mökkejä harrasteta. Onneksi. Jos 85 miljoonan ihmisen suvuilla lähes jokaisella olisi kesämökki, ei Saksassa olisi luontoa jäljellä yhtään. Ehkä tärkein osa suomalaista Jussia on juuri se, että ajetaan landelle viettämään aikaa perheen ja läheisten kanssa, sekä rauhoittumaan (just joo, niin varmaan...:>) On myös erittäin hyvä asia, että varsinkaan täällä Ruhrin alueella ei harrasteta juhannuskokkoja. Alue on aavistuksen verran pääkaupunkiseutua suurempi ja täällä asuu 16 miljoonaa ihmistä. Jos jokainen juhannusseurue pistäisi kokon palamaan, palaisi luultavasti myös noin puolet alueen jo nyt vähistä metsistä. Suomessa Juhannus "kuuluu" viettää järven rannalla. Täällä niitä ei oikeastaan ole. Muutamia jokia on mutta niissä seilaa edestakaisin mitä erilaisempia aluksia, joten rauhasta ei ole tietoakaan.
Saksalainen juhannus olisi siis pimeä ja sitä vietettäisiin kaupungeissa. Juhannuskokkoja ei näkyisi eikä hukkumiskuoleman jännitysmomenttia olisi. Niin, eikä kukaan tietenkään saunoisi. Jäljelle jää kalja, perhe ja makkara. Tämän viikon lauantai olisi siis täysin normaali lauantai. Ihmiset söisivät makkaraa ja joisivat olutta. Sitä täällä tehdään joka viikonloppu, ympäri vuoden.
Mitä me muutamat suomalaiset sitten pystyisimme täällä Bochumissa juhannuksena tekemään. Kesämökkiä ei ole, emmekä me öiselle pimeydelle mitään voi. Mut hei, lähellä sijaitsee Kemnader See! Mehän voisimme mennä sinne viettämään iltaa. Voisimme grillata, juoda kaljaa ja uida. Paitsi että Ruhrin alueella kaikki järvet ja joet on niin paskaisia, että pitää se uiminen jättää väliin. Saunoa voisimme viereisessä uimahallissa, mutta koska siellä ei ilmeisestikään saa heittää vettä kiukaalle niin pitänee unohtaa sekin. Yksi asia tulee olemaan meidän juhannuksessa suomalaisempaa kuin teidän siellä Suomessa. Tänne on luvattu vesisadetta koko viikonlopuksi!!! Todennäköisesti menemme johonkin läheiseen puistoon pallogrilli sylissä. Siellä me kärvennämme makkaran väkisin vesisateessa mustaksi, syömme sen ja juoksemme takaisin kotiin:)
Hyvää Jussia kaikille!!!!

Mittwoch, 20. Juni 2007
Touristen und Lesen
Viimeisen parin viikon aikana ollaan ehditty tehdä aika paljon kaikenlaista, paitsi tietenkin opiskella tuleviin tentteihin. 8.-10. päivä käytiin ESN:n mukana Berliinissä ja perjantaina viikkoa myöhemmin meillä oli päiväretki Brysseliin. Samaisena viikonloppuna saimme myös vierailijoita kotoa, kun Teija ja Heikki aloittivat Keski-Euroopan lomansa täältä meiltä. (Kiitoksia kovasti suomalaisista herkuista!)
Nyt kun on enää kolme viikkoa tentteihin, alkaa hieman hermostuttamaan. Tällä viikolla me olemme jo jonkin verran kunnostautuneet lukemisessa, mutta kirjoja on ihan turha ruveta lukemaan. Luentokalvoilla luulisi pärjäävän, jos ei mitään huippunumeroita havittele. Ja useassa tentissä saa vastata englanniksi, jos saksa ei tunnu siltä vahvemmalta kieleltä. Vaihtareiden etuoikeus.
Yksi reissu jota useat vaihto-opiskelijat eivät tule kokemaan, on mulla edessä ensi viikon viikonloppuna. Oon nimittäin joka tiistai käynyt pelaamassa Bochumin yliopistourheilun järjestämänä naisten fudisjengissä, ja meillä on yliopistojen välinen turnaus Karlsruhessa 29.6.-1.7. Siitä voi tulla aika mielenkiintoinen matka. On kyllä kiva päästä taas pelaamaan kunnolla ja vielä nurtsille! En tiedä miten totun takaisin Lassilan hiekkakenttään, kun on joka viikko treenannut nurtsilla...:)
Tässä hieman reissukuvia matkoilta:
Berliini:
Tuli kotoinen olo, kun hostelli sijaitsi tällä kadulla.
Juutalaisella muistomerkillä.
Pala muuria.
Pommitettu kirkko.
Saksan eduskuntatalo.
Meno yltyi välillä mielenkiintoiseksi.
Bryssel:
Kuningas oli kotona.
Pissapoika oli paljon pienempi kuin olimme olettaneet.
Paikallinen ESN oli jäjestänyt meille belgialaisten oluiden maistamisen. Itse pidin eniten vaihtoehdosta numero 1 (vasemmalla), kirsikkaolut. Matille maistui tumma vaihtoehto 2.
Montag, 4. Juni 2007
Děkuji Praha!
Eli kiitoksia vain paljon. Upea reissu, upea kaupunki ja jälleen kerran upea sää. Mitä sitä lomalta voisi enempää toivoa. Ruotsalaiset teinit hostellissa olivat ainoa epäkohta tällä vierailulla. Tässä hieman kuvamateriaalia matkastamme:

Porukka iloisena koneella matkaan. Takaisin tullessa ilmeet olivat hieman väsyneemmät. :)

Ehdimme nähdä suuren osan nähtävyyksistä, vaikka olimmekin Prahassa vain kolme päivää. Kuvassa astronominen kello.

Ryhmä rämä Kaarlen sillalla. Vasemmalta Thanasis, Matti, Kiia, Jérémy, Pia, Kate, Jenny, Christina ja Axel. Eikä ohikulkija varastanut kameraamme.

Hyvä tapa nähdä kaupunkia oli myös pieni risteily Vltavalla. Houkuttimina toimivat myös ilmainen jäätelö ja olut.

Yhä ylös yrittää... Linnaan kipuaminen otti voimille, mutta oli kyllä sen arvoista.

Näkymä linnan edestä.
Linnan muurien sisällä.
Ja ulkopuolella.

Myös paikallisesta Eiffel-tornista näki joka puolelle kaupunkia. Ylhäällä tosin hieman pelotti, sillä rakennus huojui tuulessa.
Kaarlen silta

Prahan linna, jonka keskellä kohoaa tuomiokirkko.

Torni oli huimaavan korkea.
Tulvahuippu.

Näimme myös vanhan juutalaisen hautausmaan.

Ja Prahan kapeimman kadun. Liikennevaloa tarvittiin.

Myös nämä kaverukset tulivat tutuiksi. Olut kun on tunnetusti Tsekeissä äärimmäisen edullista.

Kuten olemme jo aiemmin todenneet, parhaat kuvat otetaan aina itse. Johtuukohan Matin ilme Absinth-Redbullista?

Kaipuu takaisin on suuri. Palaamme tänne vielä uudestaan.

Donnerstag, 24. Mai 2007
Holland, the capital of Copenhagen
Reissumme Amsterdamiin oli mitä mahtavin! Suurin kiitos siitä kuuluu isännällemme/oppaallemme Keesille, joka ystävällisesti majoitti meidät ja vei meitä ympäri kaupunkia.
Ja turistikuvia kauniista Amsterdamista, pyöräilijän kaupungista:

Matti Damilla, keskusta-aukiolla.

Asuntolaivalla on upea terassi.
Kokeilimme myös itse pyöräilyä kaupungissa ja vähän sen ulkopuolellakin. Siitä ei olisi varmastikaan tullut mitään ilman Keesiä, sillä muut pyöräilijät ajavat niin kovaa eivätkä juuri välitä muista. Vähän niin kuin suomalaiset autokuskit...;)
Kees näytti meille paikkoja keskustassa aina punaisten lyhtyjen alueesta lähtien, jonka jälkeen jatkoimme matkaa Amstel-joen vartta pitkin Etelä-Damiin ja tämän jälkeen pikkukyliin pohjoiseen. Maisemat olivat niin kauniita ja pieniä maatiloja oli joka puolella. Sääkin suosi meitä koko viikonlopun. Lauantain kuuden tunnin ja 60 km:n pyöräilyn jälkeen kaikkien nenät loistivat punaisina auingosta. Aurinkorasvaa ostimme vasta seuraavana päivänä.

Tietenkin näimme myös tuulimyllyjä. Hollannissa kun oltiin.

Kees edessä, muut puhkuen perässä.

Tauolla.

Pieni kalastajakylä ja Kees.

Illalla kävimme syömässä aivan ihanassa pienessä ravintolassa Jordaanin kaupunginosassa. Kees suositteli meille paikkaa ja syystä! Kolmen ruokalajin ateria oluineen, viineineen ja kahveineen oli mielettömän herkullista ja maksoi vain 40 €/hlö. Jos joskus eksytte Damiin, niin käykää ihmeessä. (Kop van Jut sijaitsee Leidse Kruisstraatilla aivan keskustan läheisyydessä) Myöhemmin tapasimme muita suomalaisia Damin yöelämässä:

Huomaa punaiset naamat. :D

Kiia löysi kaverin.
Ja jos joku miettii vielä otsikkoa, se on jenkkituristin huomio Itämeren risteilyllä.
Keesin upea asunto. Pian ja Jaakon makuuhuoneen ikkunat toisiksi ylimpinä.

Mittwoch, 16. Mai 2007
Europa, hier kommen wir!
Kävipä sitten niin, että Berliinin reissu peruttiin. Todella ikävää, mutta ei se mitään, sillä me ehdimme jo porukalla varata lentoliput Prahaan samalle ajalle! Siitä vasta tuleekin hauskaa! :D Meitä on lähdössä mun ja Matin lisäksi Pia, Jérémy, Kate, Jenny, Axel, Christina ja Thanasis. Hyvä porukka siis. Perjantaina me lähdetään Keesin luo Amsterdamiin pariksi päiväksi. Onneksi sinne ei oo luvattu sadetta viikonlopuksi. Täällä nimittäin näyttää vähän kurjalta. Ja ollaan me ehditty jo vähän meidän heinäkuun lopun interrailiäkin miettiä. Etelä-Saksa, Itävalta, Slovenia nyt ainakin alkuun... Eurooppa täältä tullaan!
Kiia kannustaa Euroviisuissa.
Montag, 7. Mai 2007
Es regnet!!!
Viimeinkin täällä sataa. En olisi ennen tänne tuloa uskonut sanovani, että on hyvä asia, että täällä sataa, mutta sanonpa nyt kuitenkin. Koko huhtikuun aikana taisi sataa noin puoli tuntia kuun ihan alkupuolella. Täällä oli siis ihan mielettömän kuivaa ja ilma oli täynnä kaikkea saasteista siitepölyyn. Vaan eipä ole enää. Aamulla oli mukava (NOT) lähteä luennolle, kun ilma oli niin mielettömän raikkaan tuntuinen. (tai sitten vaan ihan kylmä.)
Ongelmana vaan on, että sadetta on luvattu koko viikoksi. Miksei koskaan voi olla silleen, että parina yönä viikossa satais ja muuten paistais aurinko. Toisaalta ei kokoajan pitäis valittaa säästä. Nyt ollaan pari viikkoa toivottu jo sadettu ja kun sitä saadaan, alan heti vinkumaan :) Jérémy muuten sanoi, että ranskalaisetkin aina valittaa säästä. Jotain yhteistä siis suomalaisten ja ranskalaisten välillä.
Luennot ovat alkaneet sujumaan jo huomattavasti paremmin, suurelta osin kiitos omien slaidien. Kun hankittiin sillon se printteri kimpassa, niin ajateltiin, että jumaliste ku tulee halvaks. Vaan 40 egee neljän tyypin slaideista koko Semesterin aikana. No, nyt on alkanut ilmenemään ongelmia. Olemme kuluttaneet jo kolme inkkiä, mikä tarkoittaa että pitäis varmaan ostaa vielä 3 tai 4 lisää. Printterin hinta siis kasvaa koko ajan. On se kuitenkin aika paljon kätevämpi printata ne ite, ku mennä muistitikun kanssa sanomaan jollekin äijälle, että voisitko printata mulle nää 400 sivua slaideja. Täällä slaidit tehdään muuten suoraan kirjasta. Se helpottaa tietysti tenttiin lukemista, mutta aika usein proffat eka opettaa jonkun slaidin, koska se tulee tenttiin, ja sit sanoo että se on oikeesti täyttä peetä. On vähän sellanen olo, että miksi hitossa se meille opettaa asioita johon ei usko.
Tänään maksoin sen Berliinin matkan. Saatiin samalla tietää, että sitä ei välttämättä pystytä järjestämään, koska tarpeeksi jengiä ei ole vielä ilmoittautunut. Mä en oikeesti tajua, että miksi porukka tulee tänne asti, mutta ei sitten halua lähteä Bochumista pois. Jos kyse olisi rahan puutteesta, se olisi ok, mutta suurin osa sanoo, että ei kiinnosta. Ois tosi harmi, jos sitä ei järjestetä, koska 140 eurolla me ei sinne kyllä itsenäisesti viikoksi mennä. No, pitää potkia ihmisiä persuuksiin, jotta ne tulisi mukaan.
Bis Später!!!

Sonntag, 6. Mai 2007
Heimweh...Oder nicht!
"Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa..."
Die Finnische Party viime perjantaina oli mitä parhaimmat bileet ikinä! Me pidettiin siis kunnon Suomi-bileet, ja kuvat kertovat lisää...

Makaronilaatikko, lohiruisvoileivät, karjalanpiirakat ja booli maistuivat, salmiakki ei. Karjalanpiirakat loppuivat jo ennen kuin kuvausryhmä ehti paikalle.

Ja pitihän meillä suomalaista olutta olla!
Juhlatunnelmaa... Jérémyä ja Thomasia naurattaa.
Itsetehtyä salmaria ja fisua tarjottiin kaikille. Ja juomalaulut laulettiin.
Pian Jaakko tuli viikonlopuksi käymään.
Musiikki oli tietenkin myös vain suomalaista. Kaikkea soitettiin Lordista Eläkeläisiin.
Hyvänä koti-ikävän karkottajana toimi myös paikallinen Vappu. Eikä suomalaista vappusäätä tullut +20 asteessa ikävä.
Läheisessä pikkukaupungissa Recklinghausenissa oli monen kymmenen tuhannen ihmisen piknikki. Ja olut ja grilliruoat maistuivat.
Abonnieren
Posts (Atom)